Owl

Pöllö ja tipuset karikossa

Pohjoisessa metsässä asui keski-ikäinen pöllö. Pöllö oli ehtinyt kokea omassa elämässään jo kaiken näköistä. Hyvää ja pahaa, loistavaa ja kaameaa jopa. Kaikesta huolimatta pöllölle oli käynyt elämässä aika hyvin. Eniten pöllöä harmitti se, että hänellä itsellään ei ollut koskaan ollut kokeneempaa pöllöä, joka olisi näyttänyt hänelle oikotiet metsän läpi. Itse piti kaikki karikot ja risukot käydä tutkimassa. Niinpä pöllö päättikin omaksi elämäntehtäväkseen kokemustensa siirtämisen metsän muille asukkaille.

Muutama vuosi sitten pöllö tutustui tipusiin. Pöllö ihastui tipusten asenteeseen ja intoon ja halusi auttaa heitä. Pöllö tuntui löytäneen elämäntehtävälleen hienon kohteen. Pöllö autteli muutamaakin tipusta työnsaannista. Paria tipusta pöllö neuvoi riitatilanteissa. Erään tipusen auttamisesta Euroviserryskilpailun voittoon pöllö oli erityisen ylpeä. Joskus joku tipunen muisti mainita pöllön avusta metsän ulkopuolellakin, mikä riitti pöllölle enemmän kuin hyvin palkkioksi uurastuksesta.

Yhdestä asiasta pöllö oli surullinen. Tipuset kun saivat asua metsässä vain yhden vuoden. Sen jälkeen heidän piti lähteä metsästä maailmalle. Vuosi kun on niin kovin lyhyt aika ystävyydessä. Vuosi vuodelta vuodet viuhahtavat nopeammin ja nopeammin. Parhaisiin tipusystäviin toki yhteys säilyi muuton jälkeenkin.

Eräänä keväänä tipuset alkoivat suunnitella suuria juhlia. Yksi tipunen kertoi pöllölle innoissaan näistä kemuista. ”Tulethan varmasti kemuihin tarinoitasi jakamaan?”, tipunen pyysi. ”Toki voin tulla koko perheeni kanssa, kuulostaa hienoilta kemuilta”, pöllö vastasi. Pöllö piti asiaa sillä sovittuna. Pöllölle kun lupausten pitäminen oli kaikista arvoista se kaikkein rakkain.

Muutaman viikon päästä toinen tipunen toisti pyynnön. Pöllö mainitsi heti ylpeänä, että on jo lupautunut tulemaan mukaan ja tuo koko perheensäkin paikalle, kun niin hienot kemut ovat tiedossa.

Kului taas useampi viikko. Sitten kolmas tipunen soitti pöllölle. ”Kyllä, olen luvannut jo aikoja sitten tulla koko perheeni voimin kemuihin. Olemme jo jopa valmistelleet aika hienoa sulkienröyhistelyharjoitusta kansainvälisellä tipukielellä.” pöllö vakuutti tipuselle. Innoissaan he keskustelivat yksityiskohdista ja siitä, mitä kaikkea kivaa ja ennen kaikkea hyödyllistä kemuissa tehdään.” Pöllö päätti laittaa vielä enemmän paukkuja valmisteluihin koko perheensä voimin.

Kemut lähestyivät ja pöllön tarvitsi tietää tarkempi ajankohta esiintymisille ja myös perheenjäsentensä paikat Kemukolossa, jossa juhlat pidettäisiin.

Sitten neljänneltä, pöllölle ihan tuntemattomalta, tipuselta tuli lyhyt, mutta töykeä viesti. Kemukolo on täynnä. Pöllölle ja hänen perheelleen ei ole tilaa eikä sijaa kemuissa. ”Ehkä voitte juhlia keskenänne sivurakennuksessa, jossa ei ole ketään muita. Muistakaa ottaa omat eväät mukaan!” viestissä ehdotettiin.

Pöllön rintahöyhenet täytti ensin ärtymys. Tunne vaihtui nopeasti suruksi ja pettymykseksi. Tätäkö ystävyys on? Näinkö lyhyt on tipujen muisti? Pelkkää pintatitityytäkö ovat kaikki kehut ja pyynnöt olleet? Eivätkö tipuset visertele keskenään lainkaan?

Pöllö yritti voittaa tunteensa ja ajatella viisaudellaan. Olihan pöllökin tehnyt elämässään vaikka mitä hölmöyksiä. Korjatuista virheistähän se paras elämänviisaus oli syntynyt. Ennen jyrkempiä ja lopullisempia johtopäätöksiä pöllö päätti soittaa yhdelle vanhimmista tipuystävistään. Tämäkin oli kuulemma kemujen järjestelytoimikunnassa. Kovasti on monta tipua yhdessä keitossa.

Pöllö kertoi puhelimessa tipusystävälleen koko tämän tarinan tähän asti. Ystävä lupasi korjata asian.

Miten tarina jatkuu? Onko sillä onnellinen loppu, jolle kaikki voivat kemuissa nauraa? Vai ovatko pöllön ja tipusten kunniakäsitykset lopulta liian erilaiset?

Tarinan jatko ja opetus selviävät ensi viikolla.

Jaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *